Viinimestarit.com // Schlossgut Liebieg -etätasting 23.4.2021

Viinimestarit.com on Matti Sieväsen nettikauppa, joka myy pääasiassa eurooppalaisia eli espanjalaisia, italialaisia, ranskalaisia, saksalaisia ja itävaltalaisia viinejä. Viime huhtikuussa se järjesti moselilaisen Schlossgut Liebiegin viinien etätastingin, joka jatkoi sujuvasti meidän kevään Moselin riesling -teemaamme. Tastingia varten kootussa maistelulaatikossa (150 €) oli viisi erilaista rieslingiä ja yksi pinot noir. 

Schlossgut Liebiegillä on yhteensä 27 hehtaarin verran viinitiloja 180 km matkalla Moseljoen varrella. Tastingissa olivat etänä mukana kellarimestari Bernhard Kirsten ja sommelier Andreas Kreuten - itse asiassa jälkimmäisen liityttyä mukaan aiemmin Weingut Kirsteninä tunnettu talo vaihtoi nimensä Schlossgut Liebiegiksi vuonna 2018. Talo kuuluu Fair 'n Green -yhdistykseen eli se tuottaa viininsä mahdollisimman kestävin menetelmin.

Kutsuimme tutun IPA-raadin kokoon maistelemaan viinejä. Koska kukaan ei jaksanut panostaa kokkaamiseen, raati hankki ruoaksi Prandian bilekassin, jonka teemana oli Argentiina - eri puolilta maapalloa olevat maut sopivat yllättävän hyvin yhteen, vaikka yhdistelmiä ei erityisesti suunniteltukaan.

Wolkentanz 2019 (13,92 €)

Ensimmäisenä vuorossa oli talon tilaviini Wolkentanz. Se osoittautui hyväksi perusrieslingiksi, jolla oli oikein hyvä dokabiliteetti. 

Viinin tuoksussa tuntui sitrusta, omenaa ja valkoherukkaa. Sen maku oli hedelmäinen ja persikkainen ja jossain määrin jopa makean oloinen: persikan ja marsipaanin lisäksi maussa maistui hunajaa ja Vihreitä kuulia, toisaalta myös suolaista mineraalisuutta. Viini oli pirteä ja mukavan hapokas, mutta kuitenkin melko kevyt ja mutkaton. 

Nuorena juotava viini sopisi äyriäisten kanssa tai ihan sellaisenaan.

Vierpass 2019 (15,33 €)

Seuraavaksi siirryttiin kyläviiniin, jossa olikin jo vähän enemmän kaikkea edelliseen verrattuna. 

Viinin tuoksu oli pyöreämpi ja täyteläisempi kuin edellisen viinin. Siinä tuntui omenaa ja hieman yllättäen vaniljaa, vaikka viiniä ei olekaan kypsytetty tammessa. Myös viinin maku oli runsaampi, hapokkaampi ja sitruksisempi kuin edellisen. Sen pehmeä hedelmäisyys taittui trooppisten hedelmien kuten mangon ja ananaksen suuntaan, minkä lisäksi omenainen hapokkuus ja mineraalisuus piristivät kokonaisuutta. Pitkässä jälkimaussa maistuivat sitrus ja saksanpähkinä.

Vierpassilla oli hyvä hinta-laatusuhde: se maksaa vain pari euroa enemmän per pullo kuin edellinen. Se sopisi hyvin aasialaisen ruoan ja kalan kanssa.

Kirsten von Geldern Pur 2017

Kirsten von Geldern Pur oli vielä Weingut Kirstenin ajalta. Pahaa-aavistamattomille vieraille se oli yllätys: puolet viinistä on kypsynyt tammitynnyreissä ja puolet terästankeissa - ja tammikypsytyksen huomasi kyllä. Se jakoi mielipiteitä: osa raadista ei arvostanut sitä laisinkaan ja osan mielestä se oli jollain tavalla kiinnostavaa - mutta pitää myöntää, että vaikka tammitus onkin ihan jännä kuriositeetti rieslingeistä puhuttaessa, niin mielummin nautimme rieslingimme ilman tammea.

Viinin tuoksussa tuntui tammea ja vaniljaa sekä kumirengasta sekä jossain määrin minttua ja muita yrttejä. Tammikypsytys toi viinin makuun täyteläisyyttä ja pehmeyttä ja pehmensi sen hapokkuutta. Kuivassa ja sitruksisessa maussa oli myös pähkinää, vaniljaisia mausteita, tervaa ja savuisuutta. Ei se nyt pahaa ollut, ennemminkin ehkä mielenkiintoista.

Viini voisi toimia ruokaviininä tammitetun chardonnayn tavoin vaikkapa savukalan tai äyriäisten kanssa.

Trittenheimer Apotheke 2019 (32,00 €)

Viinin rypäleet tulevat vanhalla palstalla kasvavista omajuurisista viiniköynnöksistä (wurzelechte Reben), toisin sanoen köynnöksistä, joiden juuret ovat ajalta ennen viinikirvan 1800-luvun loppupuolella aiheuttamia tuhoja. Viini käy ja kypsyy 1 000 litran graniittiastiassa niin, että mukana on pieni osa rypäleistä. Graniittiastian sanotaan tuovan viiniin omanlaistaan mineraalisuutta.

Viinin lasin reunaa pitkin valuvat kyyneleet kiinnittivät raadin huomion, toisin sanoen viini näytti paksulta ja sen viskositeetti oli hyvä. Sen tuoksussa oli trooppisia hedelmiä, ananasta, omenaa ja päärynää sekä jonkin verran hunajaa. Viinin maku oli mineraalinen, raikas ja hapokas ja tuoksusta tuttujen hedelmien lisäksi siinä maistui myös herukka. Jälkimaku oli pitkä ja suolaisen mineraalinen. Asiantuntemuksemme tosin loppui kesken emmekä osanneet sanoa, mikä osa mineraalisuudesta olisi graniittiastian ansiota.

Kalaruokien kanssa tämäkin moniulotteinen ja runsas viini olisi ihan omiaan.

Raati arvosti Trittenheimer Apothekea, se sai yhteensä 3 ääntä.

Free Run 2018 (28,50 €)

Free Run on talon Black Edition -sarjan viini, jota tehdään vain parhaina vuosina. Se on saanut nimensä siitä, että käytettyjä rypäleitä ei puristeta, vaan ne murskautuvat oman painonsa alla ja viiniin käytetään näin syntyvä vapaasti valuva (free run) mehu. 

Viinin hedelmäinen tuoksu oli selkeä ja suoraviivainen, siinä oli omenaa ja persikkaa ja jonkin verran kukkaisuutta. Viinin maku oli hapokas ja sitruksinen, mutta hedelmäinen makeus pyöristi sitä ja toi viiniin täyteläisyyttä. Runsaassa maussa maistui muiden viinien tapaan myös herukkaa ja mineraalisuutta. Mineraalisuus jatkui myös jälkimaussa, jossa sen seuraksi ilmestyi myös kinuskia.

Monikäyttöinen viini sopisi sushin ja muiden kala- ja kasvisruokien kanssa.

Free Run oli illan toinen suosikki ja sai raadilta 2 ääntä.

Pinot Noir 2018 (28,00 €)

Viini on kypsynyt 18 kuukauden ajan ranskalaisissa 225 litran tammitynnyreissä.

Viinin tuoksussa oli rypäleelle tyypillisesti punaisia marjoja, puolukkaa ja punaherukkaa sekä vaniljaa, savua ja metsänpohjaa. Vaikka tammikypsytys pyöristi makua, viini oli kuitenkin kevyen oloinen ja sen maku vastasi hyvin tuoksua kirpeine punaisine marjoineen ja vaniljaisine mausteineen. 

Viini tuntui vielä nuorelta ja sitä voisikin kypsytellä vielä muutaman vuoden ajan. Kypsytys saattaisi myös tasapainottaa osan raadista moittimaa hieman liian voimakasta tammea - osa raadista taas piti viinistä juuri sellaisenaan eli makuasioista ja tammikypsytyksestä ei voi kuin kiistellä.

Summa summarum

Hienoja viinejä! Mielenkiintoiset ja keskenään sopivasti erilaiset rieslingit kuvastivat hyvin talon (ja alueen) herukkaista ja mineraalista tyyliä. Jos viinit kiinnostavat, niitä saa tilattua kuuden pullon laatikoissa, ja tarjolla näyttää olevan myös maistelulaatikko, jossa on osittain samoja viinejä kuin tässä tastingissa.