Villa Lilla
Laturinkuja 10
Ravintola Muru ja sen viinibaari ovat olleet suosikkejamme jo kauan, joten saatoimme hihkua riemusta, kun alkuvuodesta luimme, että Murun taustajoukot - Samuil Angelov, Henri Alén ja Timo Linnamäki - avaavat tänne Espoon Leppävaaraan uuden ravintolan. Leppävaaraan! Koronan keskellä! Aivan mahtavaa!
Uuden ravintolan nimeksi tuli perinteitä kunnioittaen Villa Lilla, ja se sijaitsee yli satavuotiaassa Villa Ylänteen talossa reilut puoli kilometriä Sellolta koilliseen. Hieman alle kymmenen vuotta sitten mansardikattoinen hirsihuvila remontoitiin sekä kodiksi että kahvilaksi, ja ennen Villa Lillaa siinä ehtivät toimia ensin Peroba Cafe ja sitten marraskuun lopulla sulkeutunut Robellas Cafe.
Villa Lilla avautui pääsiäisen jälkeen, mutta näin korona-aikana on ollut vaikea näyttää edustuskelpoiselta ihmiseltä, joten onnistuimme tätä ennen käymään siellä vain kerran lounaalla. Suunnitelmia kyllä oli runsaasti! Sitten huomasimme kymmenen viinin ja neljän ruokalajin illallisen (100 €) ja päätimme, että nyt viimeistään olisi korkea aika laittaa tossua toisen eteen.
Illallista isännöivät Samuil Angelov ja Rosa Viini & Ruoan / Cisa Groupin viiniasiantuntija Robin Salmi.
Alkumalja
Charles de Fère Crémant du Jura Brut (AOC Jura,
Ranska; Chardonnay, Pinot Noir);
13,48 €
Alkuun opetus: jos harjaa baroloista värjäytyneet hampaansa juuri ennen ravintolaan lähtöä, ei kannata ihmetellä, miksi alkumalja maistuu aluksi raikkaan minttuiselle.
Crémant on useimmiten hyvä vaihtoehto, jos mieli tekee jotain samppanjan kaltaista kuohujuomaa, mutta lompakko ei ole aivan samaa mieltä. Se on perinteisellä menetelmällä paikallisista rypälelajikkeista valmistettu kuohuviini, ja Ranskan Alsacen, Bordeaux'n, Burgundin, Juran, Limoux'n ja Loiren lisäksi sitä valmistetaan Luxemburgissa. Alsacen crémant d'Alsace lienee tunnetuin, mutta nyt alkumaljana oli sitä harvemmin vastaan tulevaa Juran crémantia.
Jura sijaitsee Burgundin ja Sveitsin välissä, ja alueen viineillä on persoonallisten viinien maine. Nyt lasissa ei kuitenkaan ollut ns. mielenkiintoista persoonallisuutta, vaan selkeäpiirteinen, raikas, kuiva ja hapokas kuohuviini. Siinä tuntui pientä paahteisuutta, sitrusta ja vihreää omenaa, ja kaiken kaikkiaan se oli varsin mukava aloitus.
Jokirapuskagen & paahdettua briossia
Ruppertsberger Imperial Riesling 2020 (Pfalz, Saksa);
12,98 €
Bergh Grüner Veltliner Organic 2020
(Niederösterreich, Itävalta);
12,98 €
Trisquel Series Chardonnay 2018
(Curico Valley, Chile);
18,48 €
Alkumaljan jälkeen alkoi tykitys, kun alkuruoka jokirapuskagen sai seurakseen kolme erilaista valkoviiniä: saksalaisen rieslingin, itävaltalaisen grüner veltlinerin ja chileläisen chardonnayn.
Ruppertsbergerin rieslingeistä monet ovat jo entuudestaan tuttuja, mutta Imperial Riesling oli uusi tuttavuus. Se tuntui lähes turboahdetulta, sillä siinä oli runsaasti kaikkea: kypsää hedelmää, omenaa ja päärynää, sitruksista hapokkuutta, mineraalisuutta ja petroliakin. Sen olisi voinut olettaa sopivan jokirapuskagenin kanssa kuin nenä päähän, mutta toisin kävi: ruoan kanssa sitrus korostui ja jäljelle jäi vain happoja ja aavistus hedelmää eikä viini täydentänyt ruokaa parhaalla mahdollisella tavalla. Rieslingin ystäviä se harmitti ja yllätti.
Ala-Itävallasta eli Wienin ympäristöstä peräisi oleva Bergh Grüner Veltliner oli varsin mukava niin kuin grüner veltlinerit usein ovat. Sen aromeissa oli vaaleita kivihedelmiä, aprikoosia, ananasta ja päärynää sekä kukkaisuutta ja lisäksi hieman pippuria. Viini oli varsin tasapainoinen kokonaisuus ja toimi meidän mielestämme parhaiten jokirapuskagenin kanssa varsinkin pehmeän hapokkuutensa ansiosta.
Chileläinen Trisquel Series Chardonnay vaikutti speksiensä perusteella hieman liian kaukaa haetulta valinnalta, mutta ennakkoluulot kannatti unohtaa, sillä viini yllätti positiivisesti. Tammikypsytys oli tuonut viiniin kermaisuutta, voita ja pähkinää vain hillitysti, joten se oli edelleen raikkaan omenainen ja hapokas ja sopi jokirapuskagenin kanssa yhteen paremmin kuin osasimme aavistaa. Lisäksi tammikypsytyksen tuomat aromit sopivat hyvin yhteen paahdetun briossin kanssa.
Paahdettu naudan petit tender, timjamikastiketta & lehtikaalia
Lynx Black Label Petit Sirah 2019 (Kalifornia, USA);
12,98 €
Quinta das Setencostas Reserva 2016
(DOC Alenquer, Portugali; Touriga Nacional, Castelão, Cabernet Sauvignon,
Tinta Roriz); 13,99 €
Poggio le Volpi Roma Rosso 2018 (DOC Roma, Italia;
Montepulciano, Cesanese, Syrah); 16,99 €
Pääruoan kanssa oli myös kolme viiniä: kalifornialainen petit sirah (eli durif) ja sekoiteviinit Portugalista ja Italiasta, mutta ne olivat keskenään melko samanlaisia. Petit tender oli joka tapauksessa erinomaista ja lehtikaali maistuu aina.
Lynx Black Label Petit Sirah maistui odotetun kalifornialaiselle: tummat marjat ja kuningatarhillo sekä tammitynnyrikypsytyksen tuoma vanilja, kahvi ja mausteisuus yhdistyivät pehmeisiin tanniineihin. Viini oli mukavaa kulauteltavaa, mutta petit tenderin kanssa se ei ollut parhaimmillaan. Mietimmekin sen seuraksi ennemmin burgereita tai ribsejä, sillä grilliruoan kanssa viini olisi voinut loistaa enemmän.
Quinta das Setencostas Reserva oli Viinilehden vuonna 2014 vuoden viiniksi valitseman Quinta das Setencostasin isoveli eli sen pidempään tammitynnyrissä kypsytetty, tuhdimpi versio. Myös siinä oli edellisen viinin tapaan tummia, hilloisia marjoja sekä mausteita ja pientä yrttisyyttä. Vaikka sen tanniinit maistuivat napakampina kuin edellisen, se(kään) ei ollut petit tenderin kanssa nappivalinta, vaan jokin ronskimpi pata- tai grilliruoka olisi voinut toimia paremmin. Koska joku viineistä piti valita, niin Jussi valitsi suosikikseen tämän.
Sarjan kolmas viini oli melko uudelta laatuluokitusalueelta: Lazion seudun alue sai Roma DOC -laatuluokituksen vuonna 2011. Aiempien viinien tapaan myös Poggio le Volpi Roma Rosso oli täyteläinen ja marjainen, ja sen marjaisuus kallistui mustaherukan ja mustikan suuntaan. Samalla tavoin se oli myös mausteinen sekä hitusen kahvinen ja suklainen. Viinin tanniinit olivat pirteät ja hapokkuutta oli sen verran, että se tuntui hieman aiempia viinejä kevyemmältä. Petit tender ei saanut tästäkään viinistä täydellistä kumppania, mutta pizza tai pasta olisivat olleet sen kanssa aivan loistavia. Se oli kolmikosta Marjutin valinta.
Juustot ja karviaischutney
Gran Marius Reserva Seleccion 2016 (DO Almansa, Espanja; Monastrell,
Tempranillo, Syrah, Garnacha Tintorera);
13,99 €
Vuohenjuuston ja punahomejuuston sekä karviaischutneyn kanssa tarjolla oli vain yksi viini, joten sopivimman viinin valinta oli helppoa, tosin meillä oli myös edellisiä viinejä jäljellä. Gran Marius Reserva Seleccion on kypsynyt 12 kuukautta tammitynnyrissä ja 18 kuukautta pullossa.
DO Almansa on Castilla-La Manchan itäisin ja pienin viinialue ja se sai DO-luokituksen vuonna 1966. Ei siis ihme, että alue ei ollut tuttu - Alkossakin alueen viinejä on haun mukaan 15 ja valikoimaa näyttää hallitsevan yksi tuottaja.
Viini oli odotetusti makean tumman marjainen ja mausteinen, toisaalta myös täyteläinen ja tanniininen eikä tammikypsytyksen tuoma vanilja hallinnut maussa liikaa. Se maistui ihan mainiosti juustojen kyytipoikana.
Vertailevan tutkimuksen mukaan myös Quinta das Setencostas Reserva oli kohtalaisen hyvä juustoviini ja Lynx Black Label Petit Sirah yllätti varsinkin homejuuston kanssa.
Lakkapannacotta ja valkosuklaata
Bestheim Grand Prestige Crémant d’Alsace Brut 2014
(AC Crémant d'Alsace, Ranska; Pinot Blanc);
19,99 €
Pizzolato Ice Prosecco Organic Demi Sec 2020
(DOC Prosecco, Italia; Glera);
12,69 €
Jälkiruoan kanssa ei ollut perinteistä makeaa viiniä, vaan sen kanssa kokeiltiin kahta erilaista kuohuviiniä: kuivaa Alsacen crémantia ja kohtalaisen makeaa (sokeria 25 g/l) proseccoa, jota suositellaankin nautittavaksi jääpalan kanssa makeutensa takia.
Jälkiruoan kanssa paremmin sopivan viinin valinta oli hankalaa: toisaalta kuiva ja omenainen kuohuviini toimi yllättävän hyvin kermaisen eikä mitenkään äkkimakean pannacottan kanssa varsinkin, kun lakka toi yhdistelmään lisää hapokkuutta, toisaalta taas puolimakea prosecco toi yhdistelmään aterian lopuksi kaivattua makeutta. Jääprosecco oli myös sellaisenaan helppoa juotavaa (varsinkin, jos olisi ollut kaunis kesäpäivä), sillä proseccon päärynäisyyteen sopii myös reipas määrä sokeria.
Summa summarum
Käytyämme Villa Lillassa lounaalla odotimme illalliselta paljon emmekä joutuneet pettymään. Ruokien ja viinien yhdistelmät toimivat hyvin, ainoastaan pääruoan kohdalla lopputulos ei ollut enemmän kuin osiensa summa. Odotamme innolla Villa Lillan seuraavaa viini-iltaa!