Glöet - glögiskumppa

Näytepullo / Glöet



Kokoonnuimme kaverien kesken maistelemaan viime vuonna lanseerattua glögiskumppaa Glöetiä (12,89 €). Glöet on Anette ja Juha-Matti Raunion yhdessä Antti Rinta-Huumon kanssa täällä Espoossa kehittämä hiilihapotettu, glögimausteinen roseviini, joka valmistetaan Espanjassa.

Glöet on väriltään kauniin mansikanpunaista. Sen tuoksussa on kirsikkaa, tarkemmin vielä makeaa cocktail-kirsikkaa, mansikkaa ja jouluisia mausteita, päällimmäisenä neilikkaa ja taustalla aavistus kanelia. Tuoksu on lupausten mukaisesti glögimäinen ja skumpalle sopivasti mukavan kepeä, joidenkin perinteisten glögien tunkkaisuus ja äkkimakeus on tästä kaukana.

Maussa glögimausteet  tuntuvat mukavan pehmeinä, mutta kuitenkin jouluisina, ja viinin makeus (sokeria 50 g /l) täydentää niitä hyvin. Makeuden lisäksi hapokkuutta on kuitenkin sopivasti niin, että viini tuntuu raikkaalta ja jopa hieman appelsiiniselta. Lämmittäminen ei edes käy mielessä, vaan glögiskumppa maistuu oikein hyvin viileänä.

Tarjosimme Glöetin lisäksi seurueellemme suolaista ja makeaa pikkunaposteltavaa ja totesimme, että glögiskumppa sopi hyvin sekä piparkakkujen ja homejuuston että ruissipsien seuraksi, samoin suklaan kanssa. Se onkin mainio vaihtoehto alkumaljaksi tai sekalaisen pikkupurtavan kanssa varsinkin silloin, kun perinteinen kuuma glögi tuntuu liian tuhdilta eikä sitä malttaisi millään jäähdytellä - ja kuohuviinistä tulee ehdottomasti juhlavampi tunnelma kuin rusinoiden ja mantelien kaivelusta mukin pohjalta.

Myönnetään, että glöginmakuinen kuohuviini on ajatuksena mielenkiintoinen ja on helppo ymmärtää, miksi se jakaa mielipiteitä. Meidän mielipiteemme kallistui positiivisen puolelle: Glöetin tekijät ovat onnistuneet saamaan yleensä lämpimiin juomiin yhdistettävät mausteet toimimaan hyvin myös kylmässä ja kuohuvassa juomassa, ja Glöet sopiikin hyvin vaihteluksi perinteisten glögien rinnalle.

Lue lisää
Länsiväylä: Espoolaisen glögiskumpan maailmanvalloitus vihdoin vauhdissa
Ilta-Sanomat: Suomalaisinnovaatio glögiskumppa valloittaa nyt maailmaa
Viini-lehti: Glögit testissä: yllättäjä voitti