I Vini del Piemonte, Italian Trade Connections ja CinCin Vino järjestivät Barolo & Friends -tapahtuman Vanhalla ylioppilastalolla 22.8.2023. Aamupäivä oli varattu ammattilaisille ja klo 15-18 oli viiniharrastajien vuoro maistella viinejä Walk-around tastingissa (liput 32,50 €). Tapahtumassa oli mukana 15 tuottajaa, joista suurin osa etsi maahantuojaa.
Palataan walk-around tastingiin myöhemmin, sillä päivän aluksi osallistuimme parin aiemman vuoden tapaan Heidi Mäkisen (MW) ohjaamaan The Versatility of Piemonte -master classiin, jossa maisteltavana oli yhdeksän viiniä.
Tenuta Roletto Erbaluce di Caluso DOCG Spumante 2018
Tenuta Roletto sijaitsee Cuceglion kunnassa Canavesen alueella Piemonten pohjoispuolella noin 35 kilometriä Torinosta luoteeseen. Tilalla viljeltiin 1900-luvun alussa hamppua, mutta 1980-luvun alussa siellä alettiin keskittyä voimakkaasti viininviljelyyn. Talon lippulaivarypäle on valkoinen Erbaluce.
Erbaluce on saanut nimensä joko alppiauringossa kuparinpunaisina hohtavista rypäletertuistaan (erbaluce = "hehkuva/hohtava yrtti"), latinan aamunkoittoa tarkoittavasta ilmaisusta ("alba lux") tai Caluso-kukkulan huipulla syntyneestä jumalattaresta Albalucesta, joka kyynelistä kerrotaan kasvaneen Erbaluce-köynnöksiä.
Lajike on kotoisin Piemontesta ja ensimmäinen kirjallinen merkintä siitä on jo vuodelta 1606. Sen epäiltiin olleen sukua Arneisille ja Grecolle, mutta todennäköisempiä sukulaisia ovat Cascarolo Bianco ja mahdollisesti ranskalainen Clairette. Tänä päivänä Erbalucea viljellään Caluson alueella hieman yli 300 hehtaarilla. Siitä saadaan kuivia, hapokkaita ja hillityn mineraalisia viinejä, joissa on tyypillisesti omenaisia aromeja. Lisäksi sitä valmistetaan makeita passito-viinejä, joiden aromeissa voi olla myös persikkaa ja mantelia.
Tenuta Roletto Erbaluce di Caluso DOCG Spumante on valmistettu perinteisellä pullokäymismenetelmällä. Se on käynyt terästankeissa ja kypsynyt tammitynnyreissä.
Viinin tuoksussa oli omenaa, omenankotaa, sitruunaa, limeä, vihreää omenaa ja
kukkaisuutta. Hapokas, raikas maku oli yrttinen, mineraalinen ja hieman
paahteinen. Hapokkuus toi jossain määrin mieleen rieslingin ja muut raikkaan
hapokkaat ja hedelmäiset viinit. Tykkäsimme.
Cantine Crosio Erbaluce di Caluso DOCG “Primavigna” 2021
Cantine Crosio sijaitsee Caluson kunnassa. Talo sai alkunsa vuonna 2000, kun Roberto Crosio alkoi viljellä viiniä vanhemmiltaan perimällään viinitarhalla.
Primavigna ("ensimmäinen tarha") on ensimmäinen viini, jota Roberto Crosio on tilallaan valmistanut. Se on käynyt terästankeissa ja kypsynyt 5-6 kuukautta sakkojensa päällä.
Viinin tuoksussa oli hunajamelonia, keltaista omenaa, kukkaisuutta ja karambolaa. Hedelmäinen ja keskitäyteläinen maku toisti tuoksun aromeja, keltainen omena oli aromeista voimakkain. Maku ei ollut kovin hapokas, mutta jälkimaku oli rapsakan hapokas ja yrttinen. Tykkäsimme tästäkin.
Rizieri Barbera d’Alba Superiore DOC 2018
Rizierin viinitila sijaitsee Alban alueella Langhessa. Talo omistaa 7,5 hehtaaria viinitarhoja sekä noin 7 hehtaaria metsää - viinipullojen etiketeissä onkin kuvattu tilan läheisyydessä kasvavia tammia.
Barbera d'Alba Superiore on kypsynyt 12 kuukautta 500-litraisissa ranskalaisissa tammitynnyreissä ja isoissa slavonialaisissa tynnyreissä.
Jos pikaisesti yleistäisi, niin Alban alueen barberat ovat punamarjaisia ja herkempiä kuin Astin alueen barberat, joissa taas on enemmän tummaa marjaisuutta ja Albaa ronskimpi olemus. Tyypillisesti barberat ovat hapokkaita, marjaisia ja mausteisia viinejä, joissa ei ole kovinkaan runsaasti tanniineja. Ne voidaan kypsyttää tammessa tai terästankeissa - molemmilla vaihtoehdoilla on hyvät ja huonot puolensa.
Viinin runsaassa ja voimakkaassa tuoksussa oli luumua, tummaa marjaa, hapankirsikkaa, viikunaa sekä tammikypsytyksen tuomaa mausteisuutta ja täyteläisyyttä. Myöskin runsaassa ja hapokkaassa maussa oli mausteita ja karpaloa. Tanniinit olivat napakat, vaikkakaan eivät kovin hallitsevat ja jälkimaku oli pippurinen. Barberat ovat yleensä hyviä eikä Rizieri Barbera d'Alba Superiore ollut poikkeus.
Tenuta San Mauro Barbera d’Asti Superiore DOCG 2017
Tenuta San Mauro sijaitsee Astin alueella. Talo omistaa 40 hehtaaria viinitarhoja sekä 30 hehtaaria metsää ja niittyjä Astin ja Alban välimaastossa Castagnole delle Lanzen alueella.
Barbera d'Asti Superiore on käynyt terästankeissa ja kypsynyt isoissa tammiastioissa 12 kuukautta ja kuusi kuukautta pulloissa.
Viinin tuoksu oli kuivemman oloinen kuin edellisen viinin, siinä oli tummaa marjaa sekä tammikypsytyksen tuomaa mausteisuutta ja paahteisuutta. Kohtalaisen pehmeässä, keskitäyteläisessä ja hapokkaassa maussa oli mausteita, puolukkaa ja tummia marjoja. Viini oli melko napakka eikä yhtä hedelmäinen kuin edellinen. Se tuntui jo vaativan hieman ruokaa seurakseen.
Ainakin näiden kahden barberan kohdalla erottelu piti paikkansa ja jos valita
pitäisi, Marjutin mielestä albalainen versio oli ehkä hieman miellyttävämpi
kuin astilainen ja Jussin mielestä toisin päin.
Vinchio Vaglio Nizza DOCG “Laudana” 2020
Vinchio Vaglion viinitalo on Vinchion ja Vaglio Serran kylien liitto: viinitalon päättäjien joukossa on oltava tasapuolisesti molempien kylien edustajia. Kylät sijaitsevat Astin alueella - itse asiassa Nizza DOCG oli aiemmin Barbera d'Astin ala-alue, kunnes sai oman laatuluokituksensa vuonna 2014.
Viiniin käytetyt rypäleet tulevat Bricco Laudanan yli 50-vuotiaalta viinitarhalta aivan Nizza DOCG:n alueen ytimestä.
Viinitarhaknoppi: vuonna 1989 Vigne Vecchie Bricco Laudana oli kallein koskaan Costigliole d’Astin linnassa pidetyssä Barbera d'Asti -huutokaupassa myyty viini.
Vinchio Vaglio Nizza DOCG “Laudana” on käynyt terästankeissa ja kypsynyt 18 kuukautta sekä ranskalaisissa tynnyreissä että isoissa tammiastioissa, joista osa on uusia ja osa käytettyjä, sen jälkeen kuukauden betoniastioissa ja 12 kuukautta pulloissa.
Viini onkin vielä nuoren oloinen. Sen ujossa tuoksussa oli tummaa sekä punaista marjaa, luumua, mausteita ja kukkaisuutta. Myö viinin maku vaatii aikaa avautuakseen, mutta hetken etsimisen jälkeen hedelmäisestä ja hapokkaasta mausta löytyi yrttejä ja tuoksusta tuttua marjaisuutta. Viinin tanniinit ja hapokkuus olivat pehmeitä ja jälkimaku oli lempeä. Viini maistui sellaisenaan, mutta muutaman vuoden kypsytys voisi tehdä sille hyvää.
Francone Barbaresco DOCG "Gallina" 2020
Franconen viinitalo sijaitsee Neiven kunnassa Langhen alueella. Battistan perhe oli viljellyt viiniä jo pitkään, mutta 1960-luvulla he päättivät myös keskittyä tarjoamaan palveluita alueella vieraileville turisteille ja osoittamaan silloin vielä nuoren ja lupaavan viinialueen tarjoamia mahdollisuuksia.
Viiniin käytetyt rypäleet ovat kasvaneet Neiven alueen arvokkaimmalla viinitarhalla. Gallina oli yksi ensimmäisiä tarhoja, joiden nimi alettiin mainita viinin etiketissä laadun takeena.
Francone Barbaresco DOCG "Gallina" on kypsynyt 18 kuukautta tammitynnyreissä.
Viini oli lähes läpinäkyvää. Sen kepeässä tuoksussa oli punaista marjaa,
vadelmaa, punaherukkaa ja mausteita. Kevyt, marjaisa maku oli sekä hapokas
että napakan tanniininen. Tanniinisuus tuntui suussa pitkän aikaa ja alkoholin
määrän huomasi melko hyvin. Viini on vielä nuori, mutta lupaava eikä vielä
paljastanut koko potentiaaliaan.
Castello di Neive Barbaresco DOCG "Santo Stefano" Albesani Riserva 2016
Kuten nimestä voi päätellä, Castello di Neiven viinitalo sijaitsee Neiven kunnassa ja talolla on linna (tai palatsi), joka valmistui vuonna 1753. Jo silloin linnassa viljeltiin viiniä historiallisella Santo Stefanon tarhalla, josta maistelussa olleen viinin rypäleetkin tulevat. Vuonna 1963 linna ja osa sen maista vaihtoivat omistajaa, kun Stupinon perhe osti ne. Santo Stefano -tarhan viiniköynnökset taas istutettiin uudelleen vuosien 1967-70 välillä.
Castello di Neive Barbaresco DOCG "Santo Stefano" Albesani Riserva 2016:sta ei tähän hätään löytynyt tarkempia speksejä. Perus-barbarescoa on kuitenkin kypsytettävä vähintään kaksi vuotta, josta noin vuoden ajan tammitynnyreissä ja riservaa vähintään neljä vuotta tai mielellään pidempäänkin.
Viinin tuoksussa oli kukkaisuutta, tummaa marjaa, mausteita, viikunaa, nahkaa ja kuivahedelmää. Sen maku oli pehmeä ja samettinen, toisaalta myös hyvin tanniininen ja lisäksi hapokkuus tuntui jossain määrin. Viini oli selkeästi kehittyneempi kuin edellinen, toki se oli myös neljä vuotta vanhempikin. Se oli miellyttävää juotavaa jo nyt, mutta kestää hyvin säilytystäkin vielä vuosien ajan.
Virna Borgogno Barolo DOCG del Comune di Barolo 2012
Virna Borgognon viinitalo sijaitsee Langhen alueella. Sitä johtavat sisarukset Virna ja Ivana Borgogno, ja se omistaa 10 hehtaaria viinitarhoja eri puolilla Barolon aluetta. (Piemontessa on paljon viinialalla toimivia Borgognoja, joten nimen on saattanut nähdä aiemmin, mutta ilmeisesti kaikki alueen Borgognot eivät ole sukua keskenään.) Vuonna 2001 talo uudisti brandinsa vastaamaan uutta naisjohtoista tilannetta.
Virna Borgogno Barolo DOCG del Comune di Barolo 2012 on sekoitus eri tarhoilta kerättyjä rypäleitä. Se on kypsynyt 18 kuukautta tammitynnyreissä.
Viinin kevyessä ja aromaattisessa tuoksussa oli makeaa marjaa, mausteita ja
kukkaisuutta. Herkullisessa maussa oli marjaisaa makeutta, hapankirsikkaa ja
mausteita sekä häivähdys vaniljaa. Maku oli täyteläinen ja pehmeä, hiipivät
tanniinit jäivät suuhun pitkäksi aikaa. Maussa oli myös hapokkuutta ja
raikkautta. Tyylikästä viiniä voisi huoletta säilyttää edelleen, jos sitä
sattuisi hankkimaan - ja miksipä ei hankkisi?
Renzo Seghesio Barolo DOCG “Vigna Pajana” Riserva 2017
Renzo Seghesion viinitalo sijaitsee Montforte d'Alban alueella. Se sai alkunsa vuonna 1968, kun Renzo Seghesio valmisti ensimmäiset viininsä perheensä autotallissa ja on kasvanut siitä 14 hehtaaria viinitarhoja omistavaksi viinitaloksi.
Renzo Seghesio Barolo DOCG “Vigna Pajana” Riserva 2017 on kypsynyt 42 kuukautta slavonialaisissa tammitynnyreissä.
Viinin tuoksu oli kukkainen, mausteinen ja hapokas, lisäksi siinä oli tummaa
marjaa ja viikunaa. Maku oli pehmeähkö ja hapokas. Yrttien, punaisten marjojen
ja puolukan lisäksi siinä maistui balsamicomaisia sävyjä. Tanniinit olivat
napakat. Kuten aiempiakin viinejä, myös tätäkin voi jemmailla vielä hyvän
aikaa.
Kaikkiaan master class oli hyvä kattaus, joka kulki Erbalucesta Barberan kautta erilaisiin Nebbiolosta valmistettuihin viineihin - ja tanniineja sai ikeniinsä taatusti vähintäänkin riittävän annoksen.