Oluet maisteltu AMKA:n valikoimatastingissa
Saimme kutsun AMKA:n valikoimatastingiin, jonka olutpuolella huomion kiinnitti ensimmäisenä Lucky Buddha (4,8 %) pullonsa ansiosta.
Lucky Buddha on kiinalainen olut, jota valmistaa Hangzhou Cheerday Brewery. Zhejiangin provinssissa sijaitsevan Qiandao-järven luona oleva panimo on perustettu 1985. Pullon muoto on saanut innoituksensa jumalhahmo Budaista, joka kuvataan pulleana ja hyväntuulisena. Budailla oli säkki, johon hän keräsi matkoillaan tavaroita, joita sitten jakoi ihmisille. Budai ei ole itse Buddha, mutta hän on saanut lempinimen naurava Buddha.
Lucky Buddhan valmistuksessa on käytetty ohran lisäksi riisiä. Raikkaan ja kevyen oluen aromimaailma oli maltainen ja vähän makea. Oluena se oli melko neutraali eikä herättänyt suuria tunteita. Toki kauniina kesäpäivänä tai saunan jälkeen Lucky Buddhan juominen tekee varmasti hyväntuuliseksi.
Maistettavana oli myös neljä erilaista italialaisen Baladinin olutta. Piozzossa Piemontessa vuonna 1985 perustettu Baladin oli alun perin pubi, omia oluita se ryhtyi valmistamaan vuonna 1996. Kuriositeettina mainittakoon, että Baladinin perustaja Teo Musso on toinen TeKu-olutlasin kehittäjistä, toinen lasin kehittäjistä on italialainen olutasiantuntija Lorenzo ”Kuaska” Dabove.
Wayan Farmhouse Alen (5,8 %) valmistuksessa on käytetty viittä eri viljaa (ohraa, spelttiä, vehnää, ruista ja tattaria) ja yhdeksää maustetta, joihin kuuluu viisi erilaista pippuria. Tuoksussa oli mausteisuutta, trooppista hedelmää ja hieman sitruunaa. Makeahko maku toisti tuoksun aromeja, lisäksi siinä oli hunajaa, appelsiinia ja trooppista hedelmää. Wayan oli oikein hyvä farmhouse ale.
Vehnäolut Isaac (5 %) oli perinteinen vehnäolut, jonka aromeissa oli banaania, korianteria, sitruunaa ja aavistus appelsiininkuorta. Jälkimaussa oli lisäksi hieman yrttisyyttä. Kokonaisuus oli melko kevyt. Isaac meni kategoriaan "ihan kiva vehnäolut".
Vasemmalta oikealle: Wayan, Isaac, Nazionale, L'ippa |
Nazionale Belgian Blonde (6,5 %) tehty täysin italialaisista raaka-aineista - vesi on Alpeilta, ohramallas Basilicasta ja Apuliasta, humalat sekä hiiva Piemontesta ja mausteena käytetyt bergamotti ja korianteri Keski- ja Etelä-Italiasta. Aromimaailma oli enimmäkseen maltainen, bergamottia ja korianteria oli hieman maussa. Se oli Jussin suosikki Baladinin oluista.
L'ippa IPA (5,5 %) on panimon mukaan heidän tulkintansa klassisesta englantilaisesta IPA:sta. Sen aromeissa oli appelsiininkuorta, trooppista hedelmää, mangoa, sitruunaa ja mandariinia. Hieman makea maku toisti tuoksun aromeja, jälkimaussa oli lisäksi aavistus greippiä. Katkeruutta oli voinut olla Jussin makuun enemmänkin, muuten se oli mainio IPA.