Marchesi Antinorin viinitalo saattaa olla jopa maailman yhdeksänneksi vanhin viinitalo. Jo yli kuusi vuosisataa sitten, vuonna 1385, Giovanni di Piero Antinori hyväksyttiin jäseneksi firenzeläiseen viinintekijöiden kiltaan (Arte Fiorentina dei Vinattieri). Nyt talon johdossa on Antinorien suvun 26. sukupolvi.
Talon juuret ovat vahvasti Firenzen seudulla ja Chianti Classicossa, mutta vuosisatojen aikana talo on laajentunut. Nykyään Antinorilla on Toscanan lisäksi viinitiloja Lombardiassa, Umbriassa, Piemontessa ja Apuliassa sekä Italian ulkopuolella Yhdysvalloissa Washingtonissa ja Kaliforniassa, Chilessä ja jopa Unkarissa, Maltalla ja Romaniassa. Talon tunnetuin viini lienee herttuatar Meghanin lempiviini, supertoscanalainen Tignanello.
Il Bruciaton rypäleet tulevat Guado al Tasso -tilan viinitarhoilta. Tila sijaitsee pienellä Bolgheri DOC -alueella noin sata kilometriä Firenzestä lounaaseen. DOC Bolgheri luotiin vuonna 1995, joten se on kohtuullisen nuori appellaatio. Il Bruciatoa taas valmistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2002, joka oli yksi haastavimmista vuosista Guado al Tasso -tilalla.
Viini on käynyt terästankeissa. Osa Merlot- ja Syrah-rypäleistä kävi matalammassa lämpötilassa kuin muut rypäleet, jotta lajikkeiden aromit saatiin säilytettyä paremmin. Viini on kypsynyt seitsemän kuukautta tammitynnyreissä.
Il Bruciato 2014
Bolgheri DOC, Italia; Cabernet Sauvignon, Merlot,
Syrah; 17,90 € Viking XPRS:illa 2017
Tuottaja Marchesi Antinori
Etiketin mukaan punaviiniä Bolgherista
Rypäleen mukaan
Cabernet Sauvignon: kirsikkaa, luumua,
kahvia, suklaata ja nahkaa, mustaviinimarjaa, seetripuuta; viileillä alueilla
myös minttua, eukalyptusta ja vihreää paprikaa
Merlot: luumua,
hedelmäisyyttä, karhunvatukkaa, mansikkaa, pehmeyttä; joskus myös kahvia,
tupakkaa ja savua, yrttejä; crémanteissa punaherukkaa ja vadelmaa
Syrah: tanniineja, marjoja (kirsikkaa, vadelmaa, luumua, karhunvatukkaa; kuumilla
alueilla jopa hillomaista marjaisuutta), mausteita (neilikkaa, pippuria,
valkopippuria), suklaata, kahvia, nahkaa, tupakkaa ja savua
Ruokana pasta bolognese
Lyhyesti: tyylikkäästi ikääntynyt ruokaviini
Kommentit
M: Tummanpunaisen, jo hieman rusertavan viinin tuoksussa on tummia marjoja, hapankirsikkaa, herukkaa ja karpaloa sekä mausteita ja jonkin verran kahvia ja tummaa suklaata. Viinin maku jatkaa tuoksun linjoilla, se on hapokas ja tanniinit ovat samettiset, mutta tuntuvat. Jälkimaussa on kahvia ja marjoja. Viini on kymmenen vuoden iässä oikein miellyttävä: sen pahimmat särmät ovat hioutuneet, mutta silti se on vielä luonteikas.
Ruoan kanssa viini käy saumattomasti, jopa niin saumattomasti, että sitä ei huomaa edes havainnoida, koska kokonaisuus toimii. Arvosanaksi viini saa ++.
J: Viini on syvän tummanpunaista ja hieman rusehtavaa. Tuoksussa on
herukkahilloa, karhunvatukkaa, luumua, makeita mausteita ja hieman kahvia.
Maku toistaa tuoksun aromeja ja tanniinit ovat pehmeät. Jälkimaussa on
mausteisuutta, herukkahilloa ja aavistus hapankirsikkaa. Viini on ikääntynyt hyvin, mutta sitä ei varmaankaan olisi kannattanut säilyttää enää kovin paljon pidempään.
Viini sopi ruoan kanssa erittäin hyvin eikä kavahtanut edes salaatin raakaa tomaattia. Se voisi sopia myös pataruokien seuraksi. Arvosanaksi Marchesi Antinori Il Bruciato 2014 saa ++.