Frumushika Novan perhetila perustettiin vuonna 2006 entisten moldovalaisten Frumushika-Nova ja Roshia -kylien alueelle. (Kylistä on Moldovan rajalle on noin 50 km.) Tilan omistajan Alexander Palarievin esi-isä Nikolai Palariev osti Frumushika-Novan kylästä maata 1800-luvun lopussa. Vuonna 1946 omistajan isä Andrei Palariev joutui kuitenkin lähtemään, kun Neuvostoliiton viranomaiset ottivat kylät haltuun armeijan harjoitusalueeksi.
Viinitila omistaa noin 10 hehtaaria viinitarhoja, joilla viljellään sekä paikallisia että kansainvälisiä lajikkeita. Vuosituotanto on noin 15 000 pulloa, johon kuuluu perinteisin tavoin tehtyjen viinien lisäksi myös kokeellisia viinejä, alkuviinejä ja pet natia. Viinintekijä on Alexander Palarievin poika Vladimir Palariev.
Oikeastaan viinitila on pieni kylä kauppoineen, ravintoloineen ja marjoitustiloineen, mikä lisäksi siellä on mm. yksi Euroopan suurimmista karakul-lampaita kasvattavista lammastiloista ja etnografinen ulkoilmamuseo.
Odeskyi Chornyi eli Odessky Cherny eli Odessan musta on 1900-luvun puolivälissä kehitetty Alicante Bouchet'n ja Cabernet Sauvignonin risteytys, joka tunnetaan myös nimellä Aliberne(t).
Viini on käynyt terästankeissa ja kypsynyt neljä kuukautta ranskalaisissa tammitynnyreissä. Sen etikettiin on kuvattu alueella sijaitseva maailman suurin paimenta esittävä graniittipatsas (jalustan kanssa n. 18 m).
Lue lisää Ukrainan viineistä:
Odesa Black 2023
Odessa, Ukraina; Odessky Cherny; 14,95 €
Tallink Siljalla
Tuottaja Frumushika Nova
Etiketin mukaan kuivaa punaviiniä
Rypäleen mukaan
Odessky Cherny: tummaa marjaa, mustaherukkaa,
karhunvatukkaa, luumua, mausteita, pippuria
Ruokana Kiovan kanaa
Lyhyesti: tumman marjainen ja hapokas ruokaviini
Kommentit
M: Kauniin tummanpunaisen, hieman violettiin vivahtavan viinin tuoksussa on tummia marjoja, luumua ja herukkaa sekä mausteita, kahvia ja kaakaota. Marjojen makeus ja mausteiden pieni kitkeryys muodostavat keskenään mielenkiintoisen kontrastin. Viinin maku on täyteläinen ja pehmeä ja sen tanniinit tuntuvat kohtalaisen napakoina, mutta miellyttävinä. Mieleen tulevat portugalilaiset viinit, minkä selittänee Odessky Chernyn toinen vanhempi eli Alicante Bouchet. Kokonaisuus on miellyttävä ja tasapainoinen.
Kiovan kanan kanssa viini sopii hyvin, vaikka ensin mietinkin, olisiko viini liian tuhti. Se voisi sopia myös grilliruokien ja lihapatojen kanssa. Viini maistuu hyvin myös sellaisenaan. Meillä on varastossa myös vuosikerta 2021 eli pääsemme joskus maistamaan myös viinin hieman vanhempaa versiota - 2023 on kuitenkin vielä nuori, vaikkakin hyvin juotava viini jo nyt. Arvosanaksi Odesa Black saa +.
J: Viini on syvän tummanpunaista. Tuoksussa on tummia marjoja, herukkahilloa, luumua, suklaata ja hienoinen yrttinen vivahde. Hapokas ja keskitäyteläinen maku toistaa tuoksun aromeja. Maussa on myös hapankirsikkaa ja mausteita. Pehmeää tanniinisuutta on kohtalaisesti. Pitkässä jälkimaussa on runsaasti mausteita sekä luumua, hapankirsikkaa ja mustaherukkaa.
Viini sopi rasvaisen kanan kanssa hyvin. Se voisi käydä myös pataruokien, pastojen, lammasruokien ja grillatun lihan seuraksi. Sellaisenaan nautiskeltavaksi viini on kuitenkin hieman liian hapokas. Odesa Black 2023 saa arvosanaksi +.