Viiniposti // Perelada-tasting 15.2.2023



Viiniposti järjesti 15.2.2023 Gillet Bar & Bistrossa Perelada-tastingin (30 €). Nyt ympyrä on tavallaan sulkeutunut, sillä yksi Viinipostin ensimmäisten tastingien aihe oli juuri Perelada (talon historiasta enemmän ko. postauksessa).

Sittemmin Perelada on hankkinut omistukseensa Chiviten viinitalon (perustettu 1647) Navarran alueelta ja rakennuttanut uuden viinimön vanhan linnan läheisyyteen. Modernin viinimön on suunnitellut espanjalainen RCR Arquitectes, joka voitti arkkitehtuurin Pritzker-palkinnon vuonna 2017 eli juuri Pereladan projektin aloittamisen jälkeen. Uusi viinimö on myös Euroopan ensimmäinen LEED® Gold -sertifikaatin saanut viinimö. Designin, elämysten ja turismin lisäksi talo keskittyy siis myös kestävään kehitykseen.

Perelada Stars Cava Brut Reserva 2018
DO Cava, Espanja; Macabeo, Xarel-lo, Parellada; 12,98 €

Stars-cava on tehty Pereladan linnan musikkifestivaalien tähtien kunniaksi.  Cava on valmistettu perinteisellä menetelmällä samppanjan tapaan. Se on käynyt terästankeissa ja kypsynyt hiivasakkansa päällä 15 kuukautta.

Kullankeltaisen kuohuviinin tuoksussa on sitrusta, omenaa ja paahteisuutta. Vaikka viini on kuiva, sen tuoksu on hedelmäisen makea kypsän trooppisen hedelmäisyyden, aprikoosin ja persikan ansiosta. Myös viinin maku on sitruksinen ja hieman briossinen. Stars on ryhdikäs ja maukas cava. Olemme maistaneet siitä aiemmin vuosikerran 2017 ja tykkäämme siitä edelleen.

Maistelulautaselta juusto ja kinkku sopivat viinin kanssa kohtuullisen hyvin, katkarapu taas ei.



Blanc Pescador
Katalonia, Espanja; Macabeo, Xarel-lo, Parellada; 9,98 €

Vaikka Blanc Pescador on tehty samoista rypäleistä kuin cava, se ei ole kuohuviini, vaan pirskahteleva valkoviini - espanjaksi vinos de aguja eli "neulaviini". (Se on oikeastaan hyvin osuva nimitys.) Viini on käynyt terästankeissa.

Vaaleankeltaisen viinin raikkaassa ja aromaattisessa tuoksussa on omenaa, päärynää ja hunajamelonia. Maku on hedelmäinen ja keskihapokas, hapokkuus taittuu greipin suuntaan ja pirskahtelevuus tekee viinistä kivaa juotavaa. Kalaruokien ja äyriäisten kanssa viini olisi omiaan: tapakset ja paella toimisivat varmasti hyvin. Ei ihme, että viini on talon myyntimenestys, se on varsin hyvä yleispätevä valkoviini eikä edes kovinkaan kallis. Pitää laittaa Blanc Pescador muistiin kesää varten!

Maistelulautasen katkarapu oli Jussin mielestä hieman liian voimakas pari, kun taas Marjutin mielestä viini neutraloi katkarapujen makua riittävän hyvin. Juusto sopi hyvin viinin kanssa.

Chivite Las Fincas Rosado 2020
IPG Vino de la Tierra 3 Riberas, Espanja; Tempranillo, Garnacha; 16,99 €

Viinirypäleistä puristettu mehu on ollut kontaktissa kuorien kanssa vain lyhyen aikaa, mikä selittää vaalean värin. Viini käy terästankeissa ja kypsyy kuusi kuukautta hiivasakkojensa päällä, mikä taas tuo sen makuun runsautta.

Vaalea, lähes läpinäkyvä roseeviini ei ole pliisu kuin väriltään: sen tuoksussa on punaisia marjoja, vadelmaa, mansikkaa ja karpaloa sekä mausteita, samoin maussa. Viini on keskihapokas ja runsas eikä mitään hömppää, vaan vakavasti otettava rosee. Mineraalisuuden komppaama mansikka maistuu jälkimaussa pitkään.

Paprikan kanssa viini sopi hyvin, samoin kinkun.



Perelada 5 Finques Reserva 2018
DO Empordà, Espanja; Garnacha, Cabernet Sauvignon, Merlot, Syrah, Samso, Monastrell, Cabernet Franc; 17,98 €

Viiniin käytetyt rypäleet ovat kasvaneet viidellä eri tarhalla DO Empordàn alueella: Garbet, Espolla, Malaveïna, La Garriga ja Pont de Molins. Viini on maseroitunut pitkään terästankeissa, minkä jälkeen se on kypsynyt 18 kuukautta tammitynnyreissä (50 % amerikkalaisia ja 50 % ranskalaisia). Viinin nimi viittaa Pereladan viiteen viinitarhaan, joilta rypäleet tulevat.

Tummanpunainen viini tuoksuu heti espanjalaiselle: siinä on intensiivisiä punaisia ja tummia marjoja, karpaloa, hapankirsikkaa, karhunvatukkaa sekä nahkaa ja mausteita ja hieman vaniljaa. Tanniinit tuntuvat pehmeinä ja viini maistuu pitkään. Viini on hedelmäinen ja mausteinen, oikein miellyttävää juotavaa siis.

Juusto kävi viinin seuraksi hyvin, samoin paprika.

5 Finques Reservan hinta-laatusuhde on oikein hyvä. Se olikin meidän kummankin suosikki illan viineistä.

Perelada Finca Malaveïna 2018
DO Empordà; 80 % Merlot, 15% Cabernet Sauvignon, 5 % Cabernet Franc, Syrah, Garnacha; 35,99 €

Viinin rypäleet ovat kasvaneet Finca Malaveïna -nimisellä tarhalla. 19 hehtaarin kokoisen tarhan nimen historiaa ei enää muisteta tarkalleen, joten "paha naapuri" jää mysteeriksi. Viini on maseroitunut pitkään terästankeissa ja kypsynyt 22 kuukautta ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Tummanpunaisen viinin tuoksussa on tummia marjoja, nahkaa, mausteita ja vaniljaa, samoin maussa. Täyteläisen viinin tanniinit ovat napakat, mutta pehmeät ja hapokkuus on raikasta. Kokonaisuus on hedelmäinen, paahteinen ja mausteinen - eipä ihme, että viini on päässyt espanjalaisten Michelin-ravintoloiden viinilistoille, sillä onhan se hieno ruokaviini.