Saksan viinitiedotus & Wine and Beyond // Riesling ruokapöydässä 10.3.2023

Saksan suosituin rypälelajike ja yksi meidän suurista suosikeistamme, Riesling, täytti 588 vuotta eilen 13.3.2023. Sitä juhlittiin jo viime viikolla erilaisten tapahtumien merkeissä. Hieman miehitykseltään - tai siis naisitukseltaan - vajaa IPA-raati osallistui perjantaina Saksan viinitiedotuksen ja Wine and Beyond -viiniblogin järjestämään etätastingiin, jonka teemana oli Riesling ruokapöydässä.

⇨ Rieslingistä ja sen historiasta lisää: Saksan viinit ja Wine and Beyond // Rieslingin syntymäpäivä 12.3.2021

Illan tastingin viinit olivat eri alueilta: Pfalzista, Moselista ja Nahesta. Niiden seuraksi suositeltiin neljää makukomponenttia: hapanta, suolaista, makeaa ja tulista. Meillä testiin päätyivät itse tekemämme suolasitruuna & vastapuristettu sitruunamehu, hunaja, sormisuola ja sriracha-kastike. Lisäksi tarjosimme tomaatti-mozzarellasalaattia, focacciaa luumutomaattien kera, leikkeleitä, lohitahnaa sekä Jukolan Juuston Gin- ja Viski-cheddareita.

Tasting on katsottavissa Facebookissa ja myöhemmin myös Saksan viinitiedotuksen YouTube-kanavalla.



Anselmann Riesling Classic 2021
Qualitätswein Pfalz; 12,98 €
sokeri 8 g/l, hapot 7,3 g/l

Hehtaareissa mitattuna Pfalz on Saksan suurin rieslingintuotantoalue. Se sijaitsee lounais-Saksassa aivan Ranskan rajalla lähellä Alsacea Rein-joen länsipuolella. Alueen rieslingit ovat tyypillisesti runsaita, täyteläisiä ja trooppisen hedelmäisiä.

Riesling Classicin vuosikerran 2014 olemme maistelleet Basen viiniklubissa vuonna 2016. Anselmannin viinitalon erikoisuus taas on tammikypsytetty cabernet sauvignon, johon pääsimme tutustumaan myöskin Basen viiniklubissa vuonna 2021. Lisäksi teimme (ei enää Alkossa olevan) Cabernet Sauvignon Blanc de Noirin kanssa kepposen vuonna 2016.

Vaalean kullankeltaisen viinin tuoksussa on sitrusta, omenaa, trooppisia hedelmiä ja jonkin verran parfyymisuutta, samoin hieman raakaa ananasta, hunajamelonia ja päärynää. Maultaan viini on raikkaan hapokas, kuiva ja runsaan hedelmäinen, tuoksun aromit maistuvat myös maussa ja niitä täydentää mineraalisuus. Raadin mukaan viinin dokabiliteetti on hyvä, se on helppoa juotavaa.

Makukomponentit

  • Suolasitruuna: korosti viinin makeutta, mutta samalla hukkasi muita aromeja
  • Hunaja: ihan ok, viini maistui enemmän suolaiselle ja mineraaliselle
  • Suola: kovensi makua, muuten ei jatkoon
  • Sriracha: "liian hapokasta, ei pysty" tai "miksi minä?" - miedompi chilikastike olisi ollut viisas valinta

Lohen kanssa viini sopi hyvin, samoin Serrano-kinkun ja cheddarin kanssa. Se myös yllätti positiivisesti viinirypäleiden seurana.

Anselmann Riesling Classic on perushyvä riesling, johon voi luottaa: se toimii juuri niin kuin sen odottaakin toimivan.



Carl Loewen Quant Riesling 2021
Qualitätswein Mosel; 15,98 €
sokeri 12 g/l, hapot 8,3 g/l

Moselin viinialue on saanut nimensä Reinin sivujoen Moselin mukaan. Se sijaitsee luoteis-Saksassa, mutta Pfalzia ja Nahea pohjoisempana, suunnilleen Luxemburgin kyljessä. Hehtaareina mitattuna se on Saksan toiseksi suurin rieslingalue. Moselin rieslingit ovat tyypillisesti sekä hapokkaita että makeahkoja, mutta niiden hedelmäisyys on ennemminkin tuoretta kuin kypsää, ja niiden aromeissa on sitrusta ja omenaa.

Carl Loewen Quant Rieslingin vuosikerran 2018 olemme maistelleet aiemmin helatorstain etätastingissa vuonna 2020 ja vuosikerran 2016 Viini & Ruoka -tapahtumassa vuonna 2017.

Vaalean kullankeltaisen viinin hieman ujossa tuoksussa on sitrusta, kirpeää valkoherukkaa ja kypsiä trooppisia hedelmiä. Aivan ensimmäisenä tuoksussa tosin tuntuu häivähdys petrolia ja lopuksi mineraalisuutta. Tuoksussa on enemmän makeaa hedelmää kuin ensimmäisessä viinissä, varsinkin ananas tuntuu voimakkaammin. Lisäksi tuoksussa on persikkaa ja päärynää sekä jonkin verran parfyymisuutta ja kukkaisuutta. Viini on Moselin rieslingien tapaan sekä makea että hapokas, ja vaikka viinin tuoksu olikin hieman ujo, makua on huomattavasti enemmän kuin mitä tuoksu lupailee.

Makukomponentit

  • Suolasitruuna: viini maistuu makeammalta ja sitruuna vähemmän hapokkaalta
  • Hunaja: korostaa viinin hapokkuutta ja vähentää sen hedelmäisyyttä
  • Suola: jyrää viinin
  • Sriracha: tappaa kaiken muun maun
Chorizo korostaa viinin hapokkuutta ja toisaalta viinin makeus kesyttää chorizon pientä mausteisuutta, joten yhdistelmä toimii, samoin suolainen cheddar korostaa hyvin viinin makua. Lohitahnakin toimii hyvin, mutta Serrano-kinkku ei maistu yhtä hyvin kuin ensimmäisen viinin kanssa.

Carl Loewen Quant Riesling on jäännössokerinsa ja hapokkuutensa sekä tasapainoisuutensa ansiosta ruokapöydän moniottelija, joka sopi oikeastaan kaiken kanssa ja maistui hyvin sellaisenaankin.



Weingut Korrell Riesling vom Tonmergel 2021
Qualitätswein Nahe; 15,98 €
sokeri 6 g/l, hapot 8,1 g/l

Nahen alue on saanut nimensä Reinin sivujoesta Nahesta. Se on yksi Saksan pienimmistä viinialueista ja sijaitsee Mosel- ja Rein-jokien laaksojen välissä Pfalzista luoteeseen. Vaihtelevan maaperän ja paikallisilmastojen ansiosta myös alueen viinit ovat vaihtelevia, tosin ne ovat olleet tyypillisesti makeita tai makeahkoja ja matalampi-alkoholisia kuin muualla, koska viiniä ei ole käytetty aivan kuivaksi.

⇨ Weingut Korrellin muista viineistä olemme maistaneet Kreuznach Paradies Riesling 2014:n Basen viiniklubissa vuonna 2019 ja Auslese Paradiesin ravintola Vinkkelissä Riesling-viikoilla vuonna 2017.

Viini on saanut nimensä tarhan maaperästä, joka on yhdistelmä kalkkikiveä ja savea (merkeliä) eli saksaksi Tonmergel.

Kullankeltaisen viinin tuoksu on hyvin hedelmäinen; sitrusta, kypsää omenaa ja runsasta trooppista hedelmää komppaavat pirteät raparperi ja valkoherukka sekä petroliset ja suolaisen mineraaliset vivahteet. Viinin maku toistaa tuoksun herkullisia aromeja ja on myös hyvin hedelmäinen. Vaikka viini on toisaalta melkeinpä pirskahtelevan hapokas, se maistuu makealta ja speksien tarkistaminen yllättää: viini on kuiva, itse asiassa siinä on illan viineistä vähiten sokeria.

Makukomponentit

  • Suolasitruuna: sopii hyvin
  • Sitruunamehu: jälkimaku on aivan limoncelloa!
  • Hunaja: toimii hyvin hapokkaan viinin kanssa
  • Suola: ihan ok
  • Sriracha: toimii loistavasti, saa jopa ihokarvat nousemaan pystyyn

Lohitahnan tai Serrano-kinkun kanssa viini ei oikein sovi, mutta cheddarien kanssa se on ok ja mausteisen chorizon kanssa yhdistelmä on tasapainoinen. Vaikka yleensä sanotaan, että mausteisen tai tulisen ruoan kanssa yhdistettävässä viinissä pitäisi olla sokeria pyöristämässä makua, Korrell Riesling vom Tonmergel osoittaa sen ajatuksen vääräksi ja toimii parhaiten mausteisten ruokien kanssa. Viini maistuu hyvin myös sellaisenaan.

Korrell Riesling vom Tonmergel oli illan kattauksen kiinnostavin viini ja kaikkien raatilaisten suosikki, Marjut tosin yritti puhua myös Carl Loewen Quant Rieslingin monipuolisuuden puolesta. Toki pitää todeta, että yksikään viineistä ei ollut huono - riesling harvemmin on huonoa!, - vaan kaikki olivat mielenkiintoisella tavalla erilaisia.