Ravintola Murun viinibaarin tastingissa (40 €) 17.6.2023 maisteltiin australialaisia punaviinejä. Tastingin veti viinibaarin Andrea, jonka tastingiin pääsimme nyt ensimmäistä kertaa. Ostimme tuttuun tapaan viinien seuraksi juustoja ja leikkeleitä.
Bass Phillip Pinot Noir 2020
Victoria, Australia; Pinot Noir;
119,99 €
Bass Phillipin viinitalo on perustettu vuonna 1979. Viinit on viljelty vuodesta 1993 lähtien luomumenetelmällä ja vuodesta 2002 alkaen biodynaamisesti sekä mahdollisimman vähäisellä puuttumisella. Viiniköynnökset on istutettu Australian oloihin nähden poikkeuksellisen tiheästi Burgundin tyyliä mukaillen ja niitä leikataan huomattavan paljon eli satoa ei kuitenkaan saada kovinkaan runsaasti.
Talon Bin 17K Pinot Noir hurmasi täysin sommelieryhdistyksen kevään tastingissa, joten oli ilo tutustua myös talon toiseen pinot noiriin.
Bass Phillip Pinot Noir 2020 on neljästä viinistä kaikkein vaalein. Se on lähes läpinäkyvä, toisaalta myös hieman samea. Hapokkaassa tuoksussa on kirpeitä punaisia marjoja, kirsikkaa, nahkaa, yrttejä, metsänpohjaa ja varpuja. Maku on tuoksun tapaan hapokas ja punamarjainen, lisäksi siinä on hieman savua ja nahkaa. Marjaisuus tuo makuun hapokkuutta tasapainottavaa makeutta eikä tanniineja ole juuri lainkaan. Jälkimaussa on mausteisuutta ja kokonaisuudessa on pieni natufiilis.
Bass Phillip Pinot Noir 2020 sopi hyvin juuston ja lisukkeina olleiden pienten pikkelikurkkujen kanssa, mutta ei aivan yhtä hyvin leikkeleiden kanssa. Se oli sekä Marjutin että Jussin ykkössuosikki (emme tienneet hintaa!) ja pääsi yleisöäänestyksessä jaetulle toiselle sijalle.
Xanadu Exmoor Cabernet Sauvignon 2016
WA Margaret River,
Australia; 90 % Cabernet Sauvignon, 10 % Petit Verdot ja Malbec;
19,99 €
Xanadu on yksi Margaret Riverin pioneereista eli yksi ensimmäisistä alueelle perustetusta viidestä viinitilasta. Sen viinitarhat on istutettu vuonna 1977, kun vasta muutamat viininviljelijät olivat huomanneet alueen tarjoamat mahdollisuudet. Nimensä se on saanut Samuel Coleridgen runosta (kirjoitettu 1797, julkaistu 1816), ei kasaridiscosta: Xanadu oli myyttinen paratiisi, jonne Kublai-kaani rakennutti palatsinsa
Xanadu onkin tuttu jo monesta aiemmasta tastingista, mutta talon Cabernet Sauvignon ei ole tainnut koskaan päätyä blogiin saakka.
Viinin tuoksussa on häivähdys vaniljaa, tummia hilloisia marjoja, mausteita, neilikkaa ja tummaa suklaata, samoin maussa. Keskitäyteläinen, rapsakan tanniininen maku on miellyttävän hedelmäinen, vaikka sen tanniinit ovatkin hieman takertuvia. Jälkimaussa maistuu hapankirsikkaa. Viini oli tastingin vanhin, mutta sitä ei huomannut yhtään.
Xanadu Exmoor Cabernet Sauvignon 2016 sopi hyvin sekä juuston että leikkeleiden kanssa. Se jäi yleisöäänestyksessä viimeiselle sijalle, mutta pitää todeta jälleen kerran, että sen hinta-laatusuhde on hyvä.
Torbreck Old Vines GSM 2018
Barossa Valley, Australia; Grenache
Noir, Syrah, Mourvèdre;
21,90 €
Torbreckin viinitalo on perustettu vuonna 1994. Se on hankkinut omistukseensa vanhoja viinitarhoja ja haluaa kunnioittaa alueen perinteitä samalla, kun se hakee inspiraatiota Rhônen alueen viineistä. Talon viinintekijä Ian Hongell on myös varttisuomalainen: hänen isoisänsä on kotoisin Kokkolasta.
Myös Torbreck Old Vines GSM (tai GMS, sillä siinä on Mourvèdrea enemmän kuin Syrahia) on tuttu esimerkiksi sommelieryhdistyksen kevään tastingista ja Thirsty Bear x Viinitien tapahtumasta parin vuoden takaa.
Viinin tuoksussa on tummia marjoja, karhunvatukkaa, hapankirsikkaa, mausteita ja yrttejä, ja kokonaisuutena viini on kuivempi ja mausteisempi kuin edellinen. Tanniinit ovat napakat, mutta kokonaisuus on silti yllättävän kevyt. Jälkimaussa tuntuu pippuria.
Torbreck Old Vines GSM 2018 sopi kaiken lautasella olleen eli juuston, pikkelikurkkujen ja leikkeleiden kanssa. Se oli myös yleisöäänestyksen voittaja.
Penfolds Bin 128 Coonawarra Shiraz 2020
Coonawarra, Australia;
Shiraz; 49,98 €
Penfoldsin viinitalo sai alkunsa vuonna 1844, kun tohtori Christopher Rawson Penfold osti perheelleen Magill-nimisen tilan Adelaiden lähistöltä. Seuraavien vuosikymmenien aikana yritys kasvoi ja hankki lisää viinitarhoja siinä määrin, että 1920-luvulla Penfoldsin perhe tuotti puolet koko Australian viineistä. Nykyisin Penfolds kuuluu Treasury Wine Estates -yhtiöön. Talolla on yhteensä yli 1 800 hehtaaria viinitarhoja, minkä lisäksi se ostaa rypäleitä yli 220 muulta viinitarhalta ja viljelijältä. Talon omista viinitarhoista tunnetuimpia ovat Magill, Kalimna ja Coonawarra.
Penfolds on myös tuttu talo ja sen viinejä on aina yhtä mukava maistella, viimeksi kirjasimme havaintoja muistiin kommentteja Sue Ellenin Penfolds-illalliselta muutama vuosi sitten. Viinin tuoksussa on hilloa, tummia marjoja, mustaherukkaa, mustikkaa, vaniljaa, kypsää kirsikkaa ja mausteita. Täyteläinen, rapsakan tanniininen maku toistaa tuoksun aromeja, siinä on myös tummaa suklaata. Jälkimaku on hilloinen ja mausteinen.
Penfolds Bin 128 Coonawarra Shiraz 2020 sopi edellisen viinin tavoin kaiken kanssa. Se oli sekä Marjutin että Jussin kakkossuosikki ja pääsi yleisöäänestyksessä jaetulle toiselle sijalle Bass Phillip Pinot Noir 2020:n kanssa.