Ravintola Murun viinibaari // Etelä-Afrikka 14.10.2023



Ravintola Murun viinibaarissa järjestettiin 14.10.2023 Etelä-Afrikka-tasting, jota isännöi asiantuntevaan tapaansa Taneli Lehtonen. Kutsuimme mukaan eteläafrikkalaisen kaverimme ja lähdimme pitkästä aikaa lauantaitastingiin. Viinien seuraksi tilasimme tuttuun tapaan juustoja ja leikkeleitä.

Etelä-Afrikassa on viljelty viiniä jo 1600-luvun puolivälistä lähtien. Se on viinimaana vanhempi kuin Australia, jossa viininviljely alkoi 1700-luvun lopulla ja Uusi-Seelanti, jossa viininviljely alkoi 1830-luvulla. Vuonna 2022 Etelä-Afrikka oli maailman kahdeksanneksi suurin viintuottajamaa, jonka tuotannosta melkein puolet vietiin ulkomaille.

Etelä-Afrikan viljellyimmät rypäleet ovat viljelymäärän mukaisessa järjestyksessä Chenin Blanc, Sauvignon Blanc, Colombar, Cabernet Sauvignon, Shiraz, Pinotage, Chardonnay ja Merlot. Punaisia ja valkoisia lajikkeita viljellään suunnilleen yhtä paljon. 

Tärkeimmät viinialueet sijaitsevan maan lounaisosassa Western Capessa eli Länsi-Kapmaalla, lähellä Kapkaupunkia. Tunnetuimpia alueita ovat Stellenbosch, Paarl, Constantia ja Franschhoek.



Reyneke Biodynamic Chenin Blanc 2020
WO Stellenbosch, Etelä-Afrikka; Chenin Blanc; 32,00 €

Chenin Blanc on alunperin Ranskan Loiresta peräisin oleva rypälelajike, josta ensimäiset dokumentit ovat vuodelta 845. Etelä-Afrikkaan se saapui 1600-luvun puolivälissä Dutch East India Companyn mukana ja sai aluksi nimekseen Steen. Nykyisin Chenin Blanc on maan viljellyin lajike (n. 18 %). Aluksi siitä valmistettiin lähinnä brandya ja bulkki- ja sekoiteviinejä - itse asiassa bulkki- ja sekoiteviineihin Chenin Blanc päätyy usein myös Kaliforniassa, jossa Etelä-Afrikan tavoin tuotetaan enemmän Chenin Blancia kuin Ranskassa. 

Onneksi lajikkeen potentiaali löydettiin sittemmin  ja siitä alettiin valmistaa laadukkaita viinejä. Viime vuosisadan alussa Chenin Blanc jäi hieman unohduksiin, mutta viime vuosikymmeninä se on tehnyt uutta tulemista.

Geneettisesti lajike on Sauvignon Blancin sisarpuoli, sillä molempien toinen vanhempi on Savagnin ja sen kautta Cabernet Sauvignonin setä tai täti, sillä Cabernet Sauvignon puolestaan on Sauvignon Blancin ja Cabernet Francin risteytys.

Viiniasiantuntija Jancis Robinsonin mukaan Chenin Blanc on yksi maailman monipuolisimmista lajikkeista. Emme voi väittää vastaan: siitä valmistetaan kuivia viinejä sekä terästankeissa että tammitynnyreissä, kuohuviinejä ja makeita viinejä jalohomeen rusinoimista rypäleistä. Viineissä on tyypillisesti runsaasti sitruksista hapokkuutta, omenaa, kukkaisuutta, mineraalisuutta, mausteita ja hunajaista makeutta, lämpimillä alueilla myös trooppisia hedelmiä kuten ananasta, banaania ja melonia.

Vuonna 1863 perustettu Reyneke Wines sijaitsee Stellenboschissa Etelä-Afrikan länsirannikolla. Viinit valmistetaan luonnonmukaisesti ja biodynaamisesti. Rikkakasveja torjutaan kumppanuuskasveilla, jotka tukahduttavat rikkakasvit ja ankkojen annetaan syödä köynnöksiä uhkaavat etanat.

Reyneke Biodynamic Chenin Blanciin käytetään rypäleitä tilan vanhimmista köynnöksistä, jotka on istettu vuosina 1974 ja 1976. Viini käy ilman lisättyä hiivaa ja kypsyy 10 kuukautta sakkojen päällä ennen pullottamista.

Kullankeltaisen viinin aromaattisessa tuoksussa on sitruunaa ja keltaista omenaa. Viinin maku on hedelmäinen ja jopa hieman hunajainen, suutuntuma on runsas ja hieman öljymäinen. Tuoksun aromien mukaan liittyy lisää vaaleita hedelmiä, päärynää ja ananasta sekä yrttejä ja mausteita. Kaikkiaan se on hieno kokonaisuus. 

Vaikka Marjut pitää chenin blanceista lähes poikkeuksetta, Reyneke Biodynamic Chenin Blanc 2020 oli tällä kertaa Marjutin kakkossuosikki. Se pääsi myös yleisöäänestyksen kakkossijalle.



Lourensford The Dome Chardonnay 2020
WO Stellenbosch, Etelä-Afrikka; Chardonnay; 15,98 €

Myös Etelä-Afrikassa Chardonnay heijastelee terroiriaan ja valmistustapaansa ja siitä tehdään erilaisia viinejä raikkaista ja hedelmäisistä raskaisiin ja tammikypsytettyihin. Se on yksi maan viljellyimmistä lajikkeista noin 8 % osuudella.

Lourensfordin viinitila sai alkunsa vuonna 1709, kun silloisen Kapmaan kuvernööri Willem Adriaan van der Stel istutti alueelle viiniviljelmiä ja hedelmäpuita. Viininviljely muuttui ammattimaiseksi 1998 Christo Wiesen ostettua viinitilan, joka modernisoitiin 2002. Tila sijaitsee meren läheisyydessä Kapkaupungista itään.

Noin 60 % The Dome Chardonnay 2020:sta on käynyt burgundilaisissa tammitynnyreissä. 10 % viinistä on käynyt villihiivalla ja loput viinistä on käynyt terästankissa. Se on kypsynyt 8 kuukautta sakkojen päällä. Koronasulun takia sadonkorjuussa oli vain viidennes normaalista väkimäärästä.

Kullankeltaisen viinin tuoksussa on omenaa ja vaniljaa, tammi tuntuu hennosti taustalla. Viinin maku on raikas ja hapokas, hedelmäisessä viinissä maistuu omenan lisäksi kypsää ananasta, sitruunaa ja persikkaa sekä hieman yrttejä ja tammikypsytyksen tuomaa mausteisuutta.

Lourensford The Dome Chardonnay 2020 oli mainio, tyylikkäästi tammea saanut viini ja Jussin kakkossuosikki, mutta jäi yleisöäänestyksessä viimeiselle sijalle.



Stellenrust Barrel Selection Cabernet Franc 2021
WO Stellenbosch, Etelä-Afrikka; Cabernet Franc; 19,99 €

Cabernet Franc on Etelä-Afrikan 14. viljellyin lajike, vaikka sen osuus on melko pieni, vain 0,9 %. Sitä viljellään pääasiassa Stellenboschin alueella. On hieman epäselvää, kuinka Cabernet Franc päätyi Etelä-Afrikkaan, mutta Stellenboschin yliopiston ensimmäinen viininviljelyn professori Abraham Izak Perold suositteli sen viljelyä jo 1920-luvulla. (Professoriin palaamme vielä seuraavan viinin yhteydessä.)

Stellenboschissa sijaitseva Stellenrust sai alkunsa vuonna 1692, jolloin alue lahjoitettiin Kapkaupungin kaupungininsinöörille Douwe Gerbrand Steynille. Steyn oli Länsi-Kapin alueen ensimmäinen viininviljelijä. Moderni Stellenrustin viinitila on perustettu vuonna 1928. Noin puolet viinitilasta sijaitsee niin sanotun Kultaisen kolmion alueella, jossa sanotaan olevan Etelä-Afrikan parhainta maaperää punaviinien tuottamiseen.

Stellenrust Barrel Selection Cabernet Franc 2021 aloittaa käymisen avoimissa betoniastioissa, minkä jälkeen se käy vielä malolaktisen käymisen terästankeissa. Sen jälkeen viini kypsyy 225 litran kokoisissa ranskalaisssa tammitynnyreissä 18 kuukautta.

Tummanpunaisen viinin tuoksussa on meheviä punaisia ja tummia marjoja, mustaherukkaa ja aavistus savua ja yrttejä, samoin maussa. Tanniinit ovat napakat ja raikastavaa hapokkuuttakin tuntuu, mutta vihreää paprikaa ei onneksi huomaa. Sen sijaan viinissä on marjaisuuden lisäksi tammen tuomaa paahteisuutta ja pippurista mausteisuutta. Viini on vielä nuori, joten sen kannattaa antaa ilmaantua kaikessa rauhassa ennen nauttimista, jos pulloa ei malta jemmata.

Stellenrust Barrel Selection Cabernet Franc 2021 oli joka tapauksessa kiva, roteva ruokaviini ja yleisöäänestyksessä kolmas.

Kartta Wines of South Africa


Kanonkop Kadette Pinotage 2021
WO Stellenbosch, Etelä-Afrikka; Pinotage; 17,98 €

Vaikka Pinotage on Etelä-Afrikan nimikkolajike, sen osuus viljellyistä lajikkeista on kuitenkin yllättävän pieni, lähes sama kuin Chardonnayn eli noin 7,5 %. 

Pinotagen kehitti vuonna 1924 professori Abraham Izak Perold, joka halusi yhdistää herkän Pinot Noirin ominaisuudet kestävän Hermitagen kanssa. Perold istutti ensimmäiset siemenet kokeelliseen puutarhaansa ja unohti ne sinne. Köynnökset löydettiin sen jälkeen, kun Perold vaihtoi työpaikkaa ja yliopiston ryhmä lähetettiin siivoamaan sen jälkeen villiintymään ehtinyt puutarha. Neljä köynnöstä kerättiin talteen ja vartettiin vanhoihin köynnöksiin, minkä jälkeen parhaiten menestynyt valittiin jatkoon ja nimettiin Pinotageksi. 

Ensimmäinen pinotage-viini valmistui vuonna 1941, samana vuonna kuin Kanonkopin viinitalo istutti ensimmäiset Pinotage-köynnökset omille tarhoilleen.

Kanonkopin eli "Kanuunakukkulan" perheomisteinen viinitila sijaitsee Simonsberg-vuoren rinteillä Stellenboschissa. Alueella olleelta kukkulalta laukaistiin 1600- ja 1700-luvuilla tykki, kun laivan havaittiin lähestyvän Kapkaupungin satamaa Table Bayta. Kanuunan äänen perusteella alueen maanviljelijät tiesivät lähteä satamaan kaupankäyntiä varten. Ensimmäiset Kanonkop-viinit valmistettiin 1973. Tila on nyt neljännen sukupolven hallussa.

Kanonkop Kadette Pinotage 2021:a on kypsytetty noin vuoden ajan vanhoissa ranskalaisissa tammitynnyreissä.

Tummanpunaisen viinin tuoksussa on tummia marjoja, herukkahilloa, luumua ja mustikkaa. Myös viinin maku on kypsän marjainen, melkeinpä hilloinen ja hieman mausteinen. Toisaalta maku on enemmän punamarjainen ja puolukkainen ja mukava hapokkuus ryhdistää viiniä. Tammikypsytys on tuonut viiniin hieman paahteisia aromeja. Maistellessa emme tienneet viinin hintaa, joten sen hinta-laatusuhde yllätti iloisesti.

Kanonkop Kadette Pinotage 2021 oli meidän kummankin ykkössuosikki ja yleisöäänestyksen voittaja. Äänestys oli kuitenkin tiukka ja erot viinien välillä pieniä.