Ravintola Murun viinibaari // Super-Tuscans 3.2.2024



Ravintola Murun viinibaarissa järjestettiin alkuvuonna kaksi Toscana-teemaista tastingia. Niistä ensimmäisessä emme käyneet, koska Toscanan perusviinit ovat kohtalaisen tuttuja. Toisen tastingin aiheena olivat supertoscanalaiset viinit (super-Tuscans), joten emme voineet vastustaa (59 €). Tastingin veti Murun viinibaarin Andrea.

"Supertoscanalainen" viittaa laadukkaisiin viineihin, jotka valmistetaan Toscanassa, mutta joilla ei ole perinteistä DOC/DOCG-laatuluokitusta, koska viinintekijä käyttää rypäleitä ja valmistusmenetelmiä, jotka eivät ole kyseisissä laatuluokituksissa sallittuja. Ne saivat alkunsa jo 1970-luvulla, jolloin niitä myytiin pöytäviineinä eli vino da tavolana. Laatuluokituksesta huolimatta viinien maine kiiri pitkälle, koska useita niistä valmistivat (ja valmistavat edelleen) huipputuottajat, ja pian niitä alettiin kutsua supertoscanalaisiksi. 

Vuonna 1994 supertoscanalaisille luotiin oma laatuluokitus IGT Toscana, jotta ne erottuvat pöytäviineistä. Ensimmäinen supertoscanalainen viini oli Tenuta San Guidon Sassicaia, mutta tunnetuin supertoscanalainen lienee Marchese Antinorin Tignanello.



Le Volte dell' Ornellaia 2021

IGT Toscana Rosso, Italia; Cabernet Sauvignon, Merlot, Sangiovese; 29,90 €

Bolgherissa sijaitsevan Ornellaian perusti Marchese Lodovico Antinori vuonna 1981. Nykyisin talon omistaa Marchesi de Frescobaldi. Se omistaa noin 50 hehtaaria viinitarhoja ja sijaitsee Bolgherissa Välimeren läheisyydessä.

Le Volten eri rypäleistä tehdyt perusviinit kävivät erikseen terästankeissa, ja ne kävivät läpi myös hapokkuutta pehmentävän malolaktisen käymisen. Yhdistämisen jälkeen viini kypsyi 10 kuukautta, osa käytetyissä barrique-tynnyreissä ja osa betonitankeissa.

Tummanpunaisen viinin tuoksussa oli makeita tummia marjoja, mustikkaa, mustaherukkaa, karhunvatukkaa ja hieman hapankirsikkaa, samoin maussa. Tammikypsytyksen tuoma vanilja tuoksui ja maistui hieman, muuten viini oli hedelmäinen ja jossain määrin jopa hapokas. Tanniinit olivat pirteät. Viinin dokabiliteetti oli ehdottomasti kohdallaan ja juustojen kanssa se oli oikein mainio. 

Le Volte oli meidän kummankin kakkossuosikki, mutta ei valitettavasti pärjännyt yleisöäänestyksessä kovinkaan hyvin.

Mainitaan myös, että pari vuotta sitten kävimme Grand Vin Helsingissä Ornellaia-tastingissa tutustumassa talon muihinkin viineihin.



Villa Trasqua Trasgaia 2015
IGT Toscana Rosso, Italia; 50 % Sangiovese, 40 % Cabernet Sauvignon, 10 % Cabernet Franc

Firenzen ja Sienan välissä sijaitseva Trasqua mainitaan dokumenteissa ensimmäisen kerran jo vuonna 1001, jolloin tila luovutettiin Abbadia Isola -luostarille. Nykymuotoinen Villa Trasqua -viinitalo perustettiin melkein tuhat vuotta myöhemmin vuonna 1965. Talolla on noin 120 hehtaaria viinitarhoja ja sen on omistanut Hulsbergenin perhe vuodesta 2001 alkaen.

Viini on kypsynyt ranskalaisissa barrique-tammitynnyreissä 24 kuukautta ja pullossa 12 kuukautta ennen myyntiin tuloaan. Sitä tuotetaan noin 40 000 pulloa vuodessa.

Tummanpunaisen viinin tuoksu oli kirpeä ja tumman marjainen, hapankirsikan ja karpalon lisäksi siinä tuntui mausteita. Viinin maku oli rapsakan tanniininen, mausteinen ja hapokas, toisaalta myös hedelmäinen ja mehukas. Vanilja ei tuntunut kovinkaan hallitsevana. Leikkeleiden kanssa viini toimi vielä paremmin kuin sellaisenaan, kun juusto ja leikkeleet kesyttivät tanniineja. Vaikka viinillä oli ikää jo yhdeksän vuotta, se oli edelleen eloisa ja sitä voisi varmasti säilyttää vielä vuosikausia.

Trasgaia oli Jussin ykkössuosikki.



Tua Rita Giusto di Notri 2015
IGT Toscana Rosso, Italia; 60 % Cabernet Sauvignon, 25 % Merlot, 15 % Cabernet Franc

Tua Ritan perustivat Rita Tua ja Virgilio Bisti vuonna 1984. Viinitila sijaitsee Suvereton kylässä Bolgherista etelään. Talo aloitti kahdella hehtaarilla viinitarhoja, mutta on sittemmin laajentunut ja omistaa nykyisin noin kuusikymmentä hehtaaria viinitarhoja. 

Talon viinit osuivat tutkaamme kymmenisen vuotta sitten, kun se julkaisi kolme viiniä yhdessä Kentin kanssa.

Viini on kypsynyt 18 kuukautta uusissa ja toisen täytön ranskalaisissa barrique-tynnyreissä ja useita kuukausia pullossa ennen myyntiin tuloaan.

Tummanpunaisen viinin tuoksussa oli tummia marjoja, mustikkaa, luumua, seetriä ja mausteita. Viinin maku oli tanniininen ja tuoksun tavoin mehevän marjainen ja mausteinen. Suutuntuma oli yllättävän kevyt odotuksiin verrattuna, mutta miellyttävä. Vuodet olivat ehtineet jo pehmentää viiniä hieman, mutta se oli silti napakka ja edellisen viinin tavoin tammikypsytyksen aromit olivat jo ehtineet integroitua hyvin mukaan.

Giusto di Notri oli Marjutin ykkössuosikki ja yleisöäänestyksen ylivoimainen voittaja.