Reissuviinit

Viimeksi Veneton viineihin perehtynyt raatimme kerääntyi maistelemaan viinejä, jotka paljastuivat illan emännän ja isännän kesälomamatkalta ostetuiksi. Toisaalta kovinkaan kauan emme ehtineet arvuutella illan juomien alkuperää, sillä niiden paljastettiin olevan yhtä lukuunottamatta peräisin Latvian SuperAlkosta.

Nikolaihof Gelber Muskateller
Qualitätswein Wachau, Itävalta; Gelber Muskateller

Tervetuliaismaljana tarjoillun valkoviinin tuoksussa oli täyteläistä, kypsää hedelmää ja hieman savua ja parfyymista kukkaisuutta. Myös viinin maussa oli kypsiä hedelmiä, omenaa, persikkaa ja luumua sekä karviaisen kirpeyttä ja hieman mausteisuutta. Kaiken kaikkiaan yleisvaikutelma oli kesäinen, tai oikeastaan siitä tulivat mieleen loppukesän runsas kukkaisuus ja jo melkein ylikypsät hedelmät.

Tämä viini oli ostettu suoraan viinitilalta, eikä sen hinta paljastunut illan aikana. Oikein mainio viini hinnasta riippumatta.

Esprítu de Argentina Shiraz
Argentiina; Shiraz; 5,49 €

Viinin makean marjaisessa tuoksussa oli häivähdys lakritsaa. Hilloisen makea mustikkainen ja mustaherukkainen makeus jatkui myös viinin maussa ja yhdistyi pieneen eukalyptuksisuuteen ja mausteisuuteen. Tanniinit olivat pehmeät. Kun hintakaan ei ollut korkea, tämä olisi pehmeiden ja hilloisten punaviinien ystäville kelpo arkiviini.

Viinin pieni pippurisuus sai arvelemaan sitä shiraz'ksi, ja olimmekin rypälelajikkeen suhteen oikeassa.

The Chocolate Tube Primitivo
Apulia, Italia; 7,99 €

Toisen viinin tuoksussa oli jotain vaikeasti tavoitettavaa, jota oli ensin hankala tunnistaa. Kirsikan lisäksi tuoksussa oli hieman savua ja jotakin, joka saattoi olla eukalyptusta, rooibosta tai mentolia. Samoin viinin maussa oli tummia marjoja, viikunaa ja jotakin raikasta. Viinin nimi paljasti aromien syyksi kahvisuuden, minkä jälkeen viinistä oli helppo havaita kahvin lisäksi myös suklaata. Tämä oli illan viineistä makein ja erikoisin, mutta ei tätä Primitivoksi tunnistanut. Jos Café Culture uppoaa. niin tämäkin viini voisi miellyttää.

Kukaan ei arvannut mitään oikein, ei maata eikä rypälelajiketta. Yksi raatilainen valitsi tämän suosikikseen.

Fuzion Alta Malbec Reserva
Argentiina; 6,99 €

Myös kolmannen viinin tuoksu oli makean marjainen, kypsien kirsikoiden lisäksi myös tässä viinissä tuntui hieman lakritsaa tai anista. Viinin maku oli kuitenkin kuivahko ja vaikutelma hieman mehumainen. Tumman marjainen, boysenmarjan ja mustaherukan sävyttämä viini olisi ensimmäisen viinin tapaan kelpo arkiviini, jos tämän tyyliset viinit maistuvat.

Tämän(kään) viinin kohdalla arvaukset eivät napsahdelleet kohdalleen.

Olivero Mario Barolo Bricco Rocca DOCG
Italia; 100 % Nebbiolo; 30,59 €

Neljäs viini erosi muista heti, sillä sen tuoksu ja maku olivat kuivempia kuin edellisten viinien. Nahkainen, mausteinen ja kirsikkainen viini oli tanniininen ja intensiivinen, mutta ei kuitenkaan supertiukka happo- ja tanniinipakkaus. Marjaisuus ja pieni pippurisuus muodostivat ryhdikkään kokonaisuuden.

Marjut tunnisti viinin heti italialaiseksi, vaikka rypälelajike meni hieman pieleen viime aikojen runsaista Barolo-harjoituksista huolimatta. Se oli meidän molempien sekä illan emännän suosikkiviini.

Illan ruoka oli kuitenkin loistavaa. Kaikki viineistä sopivat alkuruokana olleiden leikkeleiden ja päärynän kanssa. Saint Agur -sinihomejuusto sen sijaan osoittautui ongelmalliseksi The Chocolate Tube Primitivon kumppaniksi. Luultavasti viinin kahvisuus oli se elementti, joka ei sointunut yhteen suolaisen juuston kanssa.

Kaikki viinit kävivät mainiosti pääruokana olleen pihvin seuraksi. Esprítu de Argentina Shiraz ja Olivero Mario Barolo Bricco Rocca DOCG olivat kuitenkin parhaat valinnat pääruoan kanssa. Jälkiruokaan päästessämme viinit olivat jo loppuneet ja oli aika siirtyä kahvin pariin.