Vuosikatsaus 2024



Kuvat on generoitu Canvalla.

Katsahdetaan taaksepäin blogin kymmeneen luetuimpaan kirjoitukseen vuonna 2024. Vuoden 2023 tavoin kärkikaksikko on omassa luokassaan, mutta kun vuosi sitten olutpostaukset hallitsivat, nyt viinipostaukset kirivät niiden ohi. Yhtenä syynä lienee alle 8 % viinien vapautuminen ruokakauppoihin, mikä heijastui listan sijoille 9 ja 10. Myös tunnetut nimet ja brändit näyttivät houkuttelevan lukijoita.

Muista sosiaalisen median alustoista voisi todeta, että Instagramissa on tasaista, TikTokiin emme ole lähteneet ja Threads on jäänyt pitkälti paitsioon, vaikka sielläkin käydään viini- ja olutaiheisia keskusteluja.



Viime vuoden kymmenen luetuinta kirjoitusta olivat seuraavat:

  1. Alkon glögit 2024
  2. Beaujolais Nouveau 2024
  3. Viisi Penniä // Jaloviina-tasting 16.5.2024
  4. Sukula Limoncino
  5. Iron Maiden Darkest Red
  6. Helsingin viinibaarit: Winest - ensimmäinen georgialainen viinibaari
  7. Vain Keskiluokkajutut Valkoviini 2023
  8. Château Lamarsalle 2019
  9. Setencostas Rosé 8 % 2022
  10. 2U Duas Uvas Red 8 %

Myös vanhoja kirjoituksia luetaan edelleen. Kaikista postauksista 10. luetuin oli Äyriäisvativertailu Itämerellä vuodelta 2018 ja hieman yllättäen 15. luetuin Woof and Brew Pawsecco vuodelta 2020. Myös Ukrainan tueksi tehdyt oluet ja Obolon ovat kiinnostaneet, samoin definitiiviset gin & tonic -vertailut ja Tallink Siljan laivan viinit.



Vuoden kohokohtia ovat perinteisesti keväällä Grand Champagne Helsinki (tulossa 24.-26.4.2025), Helsinki Drink Festival (14.-15.3.2025) ja Riesling-viikot  (12.-25.5.2025), syksyllä Barolo and Friends, Grand Vin Helsinki (oletettavasti lokakuussa 2025), Viini & Ruoka (23.-26.10.2025), Pinot Noir -viikko (20.-25.10.2025) ja Helsinki Drink Festival Whiskey Edition (7.-8.11.2025).

Ravintola Basen viiniklubissa käymme säännöllisesti, samoin Suomen Sommelierit ry:n kannatusjäsenten tastingeissa. Meitä ilahdutti myös se, että läheisessä 4Chiefs Saloonissa aloitettiin olut- ja viskitastingit.



Erityisesti mieleen jääneistä ja blogiin kirjatuista (eikä vain Instagramiiin postatuista) tapahtumista ja juomista voisi mainita seuraavat:

Maaliskuussa Viiniposti järjesti Don Melchor -vertikaalitastingin. Don Melchor on tietenkin aina hyvää, mutta lisäksi tastingissa mukana ollut vuosikerta 2021 paljastui syksyllä Wine Spectator -lehden Top 100 -listan ykköseksi.

Viime vuonna uutena tapahtumana aloitti Ruoka 2024, ja tänä vuonna järjestetään siis Ruoka 2025. Huomasimme messuillessamme, että kehitys oli kehittynyt ja ruoan lisäksi myös maitokauppavahvuisia alkoholituotteita sai ostaa mukaan! Sama päti myös syksyn Viini & Ruoka -tapahtumassa. Messut olivat onnistuneet, ohjelma oli kiinnostavaa ja tasting-kattaus monipuolinen. 

Huhtikuussa Fiskarsin Panimo kutsui maistelemaan Dregenin Raff-olutta The Riffiin. Olut oli hyvää ja oli mahtavaa tavata itse artisti.

Craft Beer Helsinki järjestettiin kesällä Rautatientorilla. Outo x Do Good Brewin pop-upissa oli herkullista ja yllättävää ruokaa sekä hienot olutparitukset.

Julistimme kesäisen Raül Bobet -tastingin vuoden parhaaksi eikä se tainnut kohdata voittajaansa loppuvuoden aikana.

Mutta arvatkaa, mikä oli vuoden kallein juoma? Ei, se ei ollut keräilyviini tai -viski, vaan Tornion panimon Ahma Sauna Lager, koska sen kylkeen piti tilata PS5.